Kuvaus
Keskiajalla nuorilla tytöillä ja naimattomilla naisilla oli tapana pitää hiuksiaan auki tai nauhakoristeilla palmikoituina. Saattoipa heidän päätään peittää myös kukkaseppele tai metallinen vanne eli neitsytkruunu, mutta vanhempien ja naimisissa olevien naisten tuli kuitenkin peittää hiuksensa päähineellä, myös sisällä ollessaan. Päähine toimi sosiaalisen statuksen symbolina, mutta siitä oli myös käytännön hyötyä sen suojatessa käyttäjänsä hiuksia esimerkiksi lialta. Tällaiset hilkat olivat keskiajalla hyvin yleisesti käytettyjä naisten päähineitä ja niitä käytettiin joko pelkästään tai varsinaisen päähineen alla suojaamassa arvokkaista materiaaleista valmistettuja juhlallisempia päähineitä. Edelleenkin hilkka kuuluu tärkeänä osana moneen perinneasuun. Huomioithan, että kaikissa hilkoissa vuori on samanvärinen kuin päällikangas. Joissain tuotekuvissa vihreässä hilkassa näkyy luonnonvalkoinen vuori — kuten aiemmassa mallissa oli. Uudessa versiossa vuori on vihreä, eli koko huppu on yhtenäisen värinen. Päällikangas 100 % puuvillaa ja vuorikangas sekoitekangasta, jossa 87 % puuvillaa ja 13 % pellavaa Tämän hilkan voi pestä pyykinpesukoneessa 30° asteessa Saatavilla koot S/M ja L/XL Saatavilla luonnonvalkoisena, mustana ja vihreänä







