Kuvaus
Pohjolassa tavallisen kansanmiehen tai -naisen asu pysyi pääpiirteissään samana aina viikinkiajalta renessanssiin, ainoastaan koristeet ja korut vaihtelivat ajan mukana. Kaupungeissa muodit toki vaihtuivat ja varakkaampi väki muutti pukeutumistaan vuosikymmenien ja -satojen vaihtuessa. Viikinkiaikainen asu säilyi käytössä yllättävän pitkään, ja Suomen kansa tepasteli käytännössä koko keskiajan muinaisasuissa. Pellavainen tunika lyheni vuosisatojen saatossa hieman, ja hyväksi koettuna materiaalina pellavapaita kuuluu olennaisena osana edelleenkin perinteiseen maalaismiljööseen. Pellava kuuluu ihmisten vanhimpiin viljelykasveihin, ja pellavakankaan tekemisen vaiheet on kuvattu jo muinaisissa 4 000 vuotta vanhoissa Egyptin seinäkirjoituksissa. Pellava oli yksi tärkeimpiä kangaskasveja kautta koko keskiajan Euroopan. Suomessakin pellavaa on viljelty jo pronssikaudelta alkaen, mutta koska hamppu ja nokkonen kasvavat täällä pohjoisessa paremmin, suuri osa pellavasta ostettiin ulkomailta keskiajalla. Hihat olivat joissain vanhoissa muinaispuvuissa tarpeettoman pitkät. Jopa niin pitkät, että erillisiä rannerenkaita käytettiin pitämään pitkiä hihoja ylhäällä, poissa käsien päältä. Pitkien hihojen avulla haluttiin kenties kertoa omasta varallisuudesta: rahaa oli tuhlattavaksi jopa pitkiin hihoihin. Tässä paidassa on koitettu pitää hihat nykytottumusten pituisina, mutta mikäli hihansuut sattuvat olemaan sinulle liian pitkät, niin voit ainakin kokea kuuluvasi muinais-Suomen ylimystöön. Tämän tunikan pellava on pehmeää, mutta silti kestävää ja hengittää erittäin hyvin. Pellava luonnostaan imee kosteutta hyvin, mutta myös kuivuu nopeammin kuin puuvilla. Itämeren pellavaa viljellään Baltiassa ja Pohjoismaissa, jossa pitkät kylmät talvet Itämeren ympäristössä tekevät tästä kasvista ja sen kuiduista vahvan, sitkeän ja kestävän. Ominaisuuksia joita jo esi-isämme arvostivat. Valmistettu 100% Itämeren pellavasta Kaula-aukkomalli on yleinen perinteisissä vanhoissa suomalaisissa ja pohjoismaisissa paidoissa. Kaula-aukon voi suljea yläreunasta erillisellä soljella tai jättää avoimeksi. Pienet halkiot molemmilla kyljillä tunikan helmassa Historiallisesti pätevä aina Rooman ajoista lähes nykyaikaan asti Saatavilla luonnollisen pellavan värisenä sekä mustana Saatavilla koot XS-XXL Valmistaja Karhunhammas – Beartooth Tunikojen koot: Koko Tunikan rinnanympärys Pituus olalta helmaan Hihan pituus XS 106 cm 73 cm 58 cm S 116 cm 79 cm 60 cm M 120 cm 84 cm 62 cm L 126 cm 89 cm 64 cm XL 132 cm 94 cm 66 cm XXL 140 cm 99 cm 68 cm XXXL 152 cm 99 cm 68 cm







